2006

Herttoniemen SM-kisat 2006: Lisää kuvia Galleriassa
Possunheiton avaus 2006

Vuosi 2006 – lajia tunnetuksi, SM-kisoja järjestämässä !

Seura kasvatti edelleen jäsenmääräänsä ja nousi Suomen suurimmaksi petankkiseuraksi lisenssipelaajamäärän perusteella. Helsingissä pelatuista petankin SM-kisoista tiedotettiin mm. paikallisissa lehdissä, YLEn aikaisessa ja FST:n urheilu-uutisissa. Seuralla oli myös oma sponsori: Ravintola Soul Kitchen.
Seuran muu toiminta oli vanhaa ja tuttua: talvella treenattiin Pasilan hallilla, kevään Kallio Kukkii tapahtumaviikolla esiteltiin petankkia ja kesällä keskiviikko-ja perjantai-iltaisin harjoiteltiin ja tavattiin toisiamme Torkkelinmäellä ja Hakaniemessä.

Alkutalvesta seuran jäsenistä valittiin peräti neljä pelaajaamme edustamaan Suomi-Ruotsi maaotteluun (Toni, Henri, Tuula ja Kirsi). Lisäksi Toni oli edustamassa Suomi-Viro maaottelussa. Sekaduppelissa Pasilassa Toni ja Riitta yllättivät tuomalla kultaa kotiin ja Eurooppa Cupin karsinnoissa oltiin jaetulla kolmannella sijalla.
Divareissa oli nousu mestaruussarjaan tosi lähellä ja kakkosjoukkueemme nosti itsensä myös 1-divariin.

Suurin puristus seuralta oli järjestää valtakunnallinen SM-kisaviikko Herttoniemessä. Yhteistyössä espoolaisen Peesi ry:n kanssa kisat vietiin kunnialla ja tyylikkäästi läpi loistavassa säässä. Seuran jäsenet olivat aktiivisesti järjestelyissä mukana.

Mitalitilasto jäi kuluvana vuonna vaimeaksi: paras suoritus oli seura-SM pronssi Porissa.
Kallion naiset hakivat kisakokemusta Ranskassa Blangyn isossa kansainvälisessä kisassa.

Possunheitossa tehtiin myös komea tulos: peräti kolmoisvoitto Kallion Kirkkaalle!
HPet:n järjestämässä PK-mestaruuskilpailussa tehtiin historiaa voittamalla koko sarja (hallitseva mestari 2005 oli CDC).