Muut kilpailut

Trippelin SM-pronssia 2000: Mikko, Pave ja Kari
Pertti Taipale pitämässä kiertopystipuhettaan Kallio-Tavastia seuraottelun jälkeen Pasilan hallilla 2004

Muut kilpailut

Maailmassa riittää petankkikisoja, eri-ikäisille, eritasoisille ja erinäköisille petankisteille. Kirjava kalliolaisryhmämme on kiertänyt kisoja jo yli kaksikymmentä vuotta ja kisojen kiertäminen jatkuu edelleen.

Petankkivuoden kansallisia päätapahtumia ovat SM-arvokilpailut. Varsinaisissa Suomen mestaruuskisoissa mitellään singelin, duppelin ja trippelin kultamitaleista kolmessa eri sarjassa (yleinen, naiset, juniorit). Mestaruussarjassa ratkotaan sarjamuotoisena Suomen parhaan joukkueen titteli. Yleisen mestaruussarjan rinnalla pelataan myös naisten ja veteraanien mestaruussarja. Loppuvuonna pelattavassa seurajoukkueiden SM-kisassa seurat mittelevät paremmuudesta. Lisäksi pelataan sekaduppelin SM-kisat. Kotimaisten arvokilpailujen kalliolaisiin huippuhetkiin pääset tutustumaan osassa TOP saavutukset.

Ympäri Suomen pelataan myös muita kilpailuja. Kesäaikaan on joka viikonloppuna tarjolla eritasoista kuulanviskomismittelöä. Tulevista kansallisista kilpailuista on tietoa Suomen Petanque-liiton sivuilla. Siellä voi tutustua myös jo pidettyjen kisojen tuloksiin. 

Talvisaikaan pelataan hallikisoja. Kallion Kirkkaan kuulakansa osallistuu aktiivisesti mm. Pasilassa Hpetin hallilla järjestämiin kilpailuihin. Halleja ja hallikisoja löytyy toki ympäri maata, joten matkustushaluiset voivat toteuttaa itseään ja tyydyttää matkustusviettiään karuimpien kelien aikaan.

Viime vuosina kansainväliset kilpailut ovat tulleet mukaan kalliolaiseen kisailurepertuaariin. Tärkeimmät kansainväliset kilpailut ovat MM-kisat, jotka järjestetään erikseen miehille, naisille ja junioreille. Miesten ja junioreiden MM-kisat pidetään vuosittain, naisten MM-kisat järjestetään joka toinen vuosi. Naisten välivuotena pidetään naisten EM-kisat. Kallion Kirkkaan edustaja oli ensi kerran kansainvälisissä arvokilpailuissa vuonna 2001, kun Anja Parviainen edusti Suomea naisten EM-kisoissa. Monivuotinen harjoittelu alkoi tuottamaan tulosta ja vuonna 2011 Kallion Kirkkaan naisjoukkue, Riitta Kangas-Stiina Kamppuri-Anu Sutinen, voittivat naisten MM-karsintakisat Suomessa ja lähtivät edustamaan Suomea naisten MM-kisoihin Turkin Kemeriin. Kovissa kisoissa menestys ei ollut valtava, mutta iloa tuotti Tuula Ahosen pääseminen naisten MM-ammunnassa toiselle kierrokselle asti (18 pist / 17 pist). Tuula osallistui kisaan neljäntenä pelaajana.

Suomi osallistuu vuosittain pidettäviin Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin. Vuonna 2001 oli PM-kisoissa ensimmäistä kertaa kalliolaista väriä mukana, kun Anja Parviainen edusti Suomea naisten trippelijoukkueessa. Suomi-paidassa on nähty myös Kallion uljaita urhoja: Toni Ikonen edusti Suomea Viro-maaottelussa kesällä 1994 ja rytmiryhmä Ahonen - Ikonen - Piiparinen edusti Suomea Suomi-Viro -maaottelussa vuonna 2000. Vuonna 2011 naisten MM-karsintajoukkue (Riitta Kangas-Stiina Kamppuri-Anu Sutinen) edustivat Suomen toisena naisjoukkueena Norjan Oslossa ja sijoittuivat neljänneksi.

Kalliolaiset ovat ottaneet tuntumaa kansainvälisiin kuula-areenoihin muutenkin kuin edustustehtävissä. Kalliolaista energiaa on havaittu mm. virolaisissa turnauksissa Tallinnassa ja Pärnussa, suurissa ruotsalaisturnauksissa La Mayonnaisessa ja Luciatågetissa, Espanjan Pineda Cupissa ja Santa Susannassa sekä belgialaisilla sisäkentillä.